Kotini löytyy tätä nykyä Helsingistä. Ensimmäinen viikko kaupunkilaiselämää on takana, vaikka välillä se otti koville. Koti-ikävä on vaivannut ihan toisin kuin Porissa.

Maanantaina virkaura alkoi heti myöhästymisellä. Lähdin kävelemään töihin päin, johon uskoin löytäväni melko helposti. Olin jo katsonut reitin kartasta niin monta kertaa, ettei eksyminen tullut mieleenkään. Mutta tosiasiassa ilman karttaa kulkeminen oli sittenkin liian vaiketa. Kävelin puolen tunnin matkaa lähes tunnin. Ja auttamatta myöhästyin ensimmäisenä päivänä. Tosin vain kaksi minuuttia, joten huomattavaa haittaa ei siitä varmasti aiheutunut. Seuraavana päivänä työmatka menikin jo vähän enemmän rutiinilla. Bussin käyttö aluksi vähän hirvitti, mutta nyt sekin jo alkaa luonnistaa.

Töistä ensimmäisestä viikosta jäi käteen hieno kamerakännykkä ja elämäni ensimmäiset käyntikortit.